SUOMIMATKA

15.8.2018

Tänään lennämme takaisin Ranskaan. Lennämme! Ei se ole kovin ekologista. Me lennämme vain Suomeen kerran tai kaksi vuodessa. Muutoin emme matkusta lentokoneella (paitsi ensi syskynä Korsikalle, koska siellä on perhejuhlat). Ensi kesänä saatamme (jos aikaa on) tulla Suomeen maata pitkin.  Mulla on kyllä haaveissa se, että ei tarvitsisi käyttää enää lentokonetta. Jos voimme viettää pitkän kesäloman Suomessa..

Totesin taas, että zeroweistaaminen on paljon hankalampaa matkalla, kun ei ole tuttuja kauppoja, toreja jne. lähettyvillä. Lisäksi Suomessa on hiukan kalliimmat hinnat. Me söimme aivan liikaa lounaita ravintoloissa, joten nyt alkaa säästökuuri!

Kävimme myös Tallinnassa. Se on muuten Helsingin lisäksi niin hieno! Tallinnassa yhdessä kahvilassa sain kahvini ja ruokani muoviastioissa. Ja se kahvila ei yhtään näyttänyt sellaiselta. Keittiö oli aivan silmieni alla ja pistin merkille, miten paljon roskaa ravintoloista tulee. Tai ainakin tässä kyseisessä. Pelkästä ruoanvalmistuksesta, puhumattakaan hävikistä ja muista roskista. Tähän on kyllä moni ravintola puuttunut viimeaikoina.

Tarkoitukseni oli myös käydä ravintola Nollassa. En vain koskaan ehtinyt sinne. Se on auki vain neljänä iltana viikossa. Ensi kesänä menen!


MITÄ KIVAA TEIN SUOMESSA? 

+ Nuuksion reissu (Haltiassa on todella hyvä lounasbuffetti)
+ zero waste piknikki Helsingissä
+ mökkeilyä Kannonkoskella
+ sauna 
+ järvessä uimista
+ siirtolapuutarhamökkeilyä Espoossa
+ Lonnan Jazz-iltama
+ tein luonnonantimista kotikosmetiikkaa
+ hietsun kirppis
+ leikkipuistot taaperon kanssa <3

Todo-listalla oli vaikka mitä. Ehdin toteuttaa siitä vain pienen osan. Ompahan ensi kesälle paljon suunnitelmia. 





Lähetä kommentti

© Trashless. Design by Fearne.