RAINBOW GATHERING

4.7.2018




















Tämä juttu on arkistojen kätköistä edellisestä blogistani. Kirjoitin Moskovassa asuessani blogia Moskovasta ja venäläisestä kulttuurista.  Ennen Moskovaan muuttoa olin opiskellut Pietarin taideakatemiassa ja Petroskoissa venäjää. Vuosien varrella olen opiskeluiden lisäksi seikkaillut Venäjällä siellä sun täällä.  Liftasin puolisoni kanssa mm. Moskovasta Mongolian rajalle ja takaisin sieltä Helsinkiin. Osallistuin myös muutamiin Venäjän Rainbow Gatherengeihin. Tässä juttu ensimmäiseltä seikkailulta! Matka on muuten kokonaan zero waste! ;) 


DOBRE UTRO! –  KESÄLEIRI KAIKILLE KESKELLÄ LUONTOA


Seitsemän vuotta sitten tuttavani kertoi minulle venäläisestä Rianbow Gatheringistä. Olin juuri lähtenyt opiskelemaan venäjää Petroskohin ja muistin tuttavani esittelyn. Uteliaisuuteni heräsi ja venäjänkurssin jälkeen päätin lähteä katsomaan tätä Äänisen rannalla pidettävää leiriä, joka paremmin tunnetaan Raduga -nimellä (радуга). 

Maailmalla tapahtuma tunnetaan Rainbow gatheringinä. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Leirillä kaikki elävät sulassa sovussa. Politiikasta, uskonnosta tai muista maailmankatsomuksellisista asioista ei väitellä. Alkoholia ei juoda eikä muitakaan huumaavia aineita käytetä. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja elävät luonnonhelmassa. Rainbow gatheringejä on koko ajan jossain päin maailmaa. Yleensä yksi leiri kestää kuukauden verran. Sinne voi tulla milloin vain ja lähteä kun haluaa. 

Radugasta sen verran, että se on Rainbow gathering, joka järjestetään joka vuosi jossain päin Venäjän Karjalaa. Venäjällä osallistujia on muiden maiden vastaaviin tapahtumiin nähden todella vähän, noin muutama sata. Sääntöihin kuuluu, että alkoholi ja päihteet ovat kiellettyjä, samoin autot ja muut moottorilla toimivat kulkuneuvot. Uskonnosta tai politiikasta ei saa puhua, eikä yrittää vaikuttaa toiseen omilla uskomuksillaan ja ideologioillaan. Ideana on, että kaikki hyväksyvät toisensa sellaisena kuin ovat ja kaikki ovat solidaarisia toisiaan kohtaan. Tämä pieni utopia on totta! Tosin se kestää vain kuukauden... Ja onhan sielläkin loppujen lopuksi ongelmia. 

Olin saapunut matkakumppanini (nykyinen mieheni <3) kanssa Pietariin. Googlailujen ja muutaman viestin jälkeen, minulla oli hallussani kartta tuonne hieman salaiselle sijannille. Asiaan kuuluvalla tavalla halusimme liftata Pietarista Äänisen rannalle. Jo Pietarin metrossa näimme kaksi rinkkoihin sonnustautunutta ihmistä. Kuiskasin, -nuokin on varmaan menossa sinne Radugaan… 




















Ikean parkkipaikan lähettyviltä alkoi meidän ensimmäinen liftausreissumme kohti yöttämän yön ihmeellistä utopiaa. Saimme odotella aika kauan siinä tien poskessa. Paikka oli huonosti valikoitu. Yht'äkkiä kuin tyhjästä vieressämme seisoi Maksim, joka neuvoi meitä kävelemään puoli kilometriä eteenpäin. Hän lähti meidän mukaamme. Ja minä aloin olemaan epäluuloinen. Maksim ehdotti, että ottaisimme bussin kymmenen kilometrin päähän ja hän ohjasi meidät bussiin ja maksoi vieläpä lippumme. Tässä vaiheessa pidin kamerastani jo kaksin käsin kiinni ja varmistin, että passini ja rahani ovat hyvin tallella. Jäimme keskellä metsää pois ja olin valmistautunut mahdolliseen ryöstöön. Eihän siinä mitään, aloitimme liftaamisen ja Maxim kertoi perheestään ja elämästään sekä antoi meille vinkkejä matkaamme varten. Ensimmäinen auto pysähtyi ja me kiitimme Maksimia. Tämän jälkeen liftaaminen olikin helpompaa. En kuitenkaan suosittele tälläistä reissua yksinmatkaavalle tai venäjää taitamattomalle matkustajalle.




















Seuraavana päivänä saavuimme monenmoisen eri autokyydin kautta pikkukylään. Siinä bussipysäkillä huidoimme peukkua siinä missä varttunut henkilö odotti bussia. Hän kyllästyi odottamiseen ja laittoi käden puolestaan vaaka-asentoon potentiaalisen taksin saamiseksi. Baboushka sai pimeän taksinsa. Meidän kohdalla nuori mies pysähtyi, huudellen ikkunasta: minne matka? – Radugaan! Niin olivat hekin ja viimeiset sata kilometriä soljuivat mukavasti. Kuski oli letkeä hippi ja hänen matkakumppaninsa piinkova insinööri. Sinänsä tämä parivaljakko oli jotenkin ristiriitainen, mutta heidän toimiaan tarkemmin katseltuani, tulin siiihen johtopäätökseen, että he täydensivät toisiaan todella hyvin. Saavuimme järven rannalle, joka meidän oli tarkoitus ylittää pienellä veneellä. Tässä vaiheessa huomasimme takanamme sen saman parivaljakon, kuin olimme nähneet Pietarin metrossa. Olimme molemmat toisistamme tietämättä käyttäneet tismalleen saman ajan liftausmatkaamme. Kuudistaan lähdimme tiedustelemaan vanhalta mieheltä mahdollisen soutuvenekyydin hintaa. Pääsimme järven toiselle puolelle ja tästä alkoi vielä vajaa kymmenen kilometrin tarpominen metsässä, kohti Äänisen rantaa, jossa paratiisinomaisen leirimme oli määrä sijaita.




















Aloimme olemaan lähellä Radugaa. Vastaamme käveli muutama ihminen huudellen – Dobre utro! Eli hyvää huomenta, vaikka olimmekin jo myöhäisillassa. Seuraavaksi suuri kankainen plakaatti toivotti meidät tervetulleeksi kotiin! Vihdoin saavuimme Äänisen rannalla, joka oli todella kaunis, kuin matkaoppaan autio ranta. En olisi kuvitellut Venäjältä sellaista löytäväni, mutta siinä olin keskellä suurta yhteisöä kaukana kaikesta hälystä. Saimmekin lähes ainoina ulkomaalaisina paljon seuraa ja uteliaita kysymyksiä maistamme ja elämistämme. Ulkomaalaisena on se hyvä puoli Venäjällä, että ihmiset ovat hyvin seurallisia ja suojelevaisiakin. (Moskovassa ei ehkä niinkään) Venäläiset haluavat kutsua mukaansa ja ovat hyvin vieraanvaraisia. Miinus puolena on puolestaan se, että ulkomalainen on aina jollain tavalla ulkopuolinen, eikä oikein koskaan voi kunnolla ymmärtää mistä kaikessa on kyse. 
























Seuraavana päivänä olimme jo unohtaneet ajan. Aamupalaa syötiin vasta iltapäivällä ja yöllä aloitimme päivällisen. Kaikki oli sopivasti päälaellaan, mutta kuitenkin järjestyksessä. Emme oikeastaan tehneet koko viiden päivän aikanamme juuri mitään. Päivät istuimme naapureidemme kanssa nuotion äärellä juoden teetä ja tehden lettuja. Välillä autoimme keittiössä ja toisinaan kävelimme metsässä ja uimme järvessä. Pau vau now oli huuto joka tarkoitti, että ruoka on valmis. Yleensä ruoka oli melko vaatimatonta; puuroa tai keittoa leivän kera. Yhdessä muutaman sadan hengen kanssa otimme toisiamme kädestä kiinni ja muodostimme suuren piirin. Tämän jälkeen ihmiset pitivät puheita ja esittelivät tulevia työpajojaan, jotka usein olivat käsityöpajoja tai joogaa. Ruoan yhteydessä kerättiin kolehti, seuraavia ruokaostoksia silmällä pitäen. Kolehtiin osallistuminen oli vapaaehtoista ja itse laitoin pussiin aina noin sata ruplaa. Yöttömässä yössä metsän keskellä suuri rinki, voi ulkopuolisesta näyttää lahkotouhulta. Uskonnosta, politiikasta tai muista ideologioista ei saanut kuitenkaan paikassa harrastaa. Eikä ihmiset edustaneet mitään yhteistä uskomusta. Monet tulivat viettämään kesälomaansa näin kiireisen elämän keskeltä ja puheenaiheet olivat usein matkakertomuksia tai venäläiseen tapaan vain yksinkertaisesti hetkessä elämistä. Muutamana iltana meidät kutsuttiin erääseen tiipiiseen. Keskellä nuotio roihusi ja ympärillä laulettiin. Tämä hetki piirtyi mieleemme niin vahvasti, että halusimme tehdä saman reissun uudestaan. Vuonna 2013 olimme jälleen radugassa! Ja 2015! 



















Tämä matka oli täysin zero waste ja todella edullinen. Silti näimme ja koimme paljon. Emme ehkä syöneet maailman parasta ruokaa, mutta meidän ruokapaikkamme ja koko tunnelma olivat maailman parhaat! ;) Seuraavan kerran ajattelin osallistua Euroopan Rainbow Gatheringiin kun lapsemme on vähän isompi. Ehkä matkaamme silloin junalla. :)  

2 kommenttia

© Trashless. Design by Fearne.