NOPEA ZERO WASTE -RUOKA: NOKKOSPESTO

23.6.2018




Zero waste ja ruoanlaitto kuulostaa ehkäpä vaivalloiselta. Mutta ei se välttämättä ole. Toki jos haluaa tehdä vaikka hampurilaisia ja tehdä kaiken itse, niin silloin zeroweistaaminen käy työlääksi. Silloin kun teemme hamppareita (kerran pari vuodessa), ostan kaupasta valmiita sämpylöitä ja täytteitä. Meillä ei edes pullataikina kohoa! Mutta monia ruokia voi kuitenkin tehdä nopeasti ja lähes roskattomasti. 

Kävin jokin aika sitten poimimassa nokkosia ja kokeilin samalla tehdä nokkospestoa. Haluaisin  kokeilla myös kankaanvärjäystä niillä. Nokkonen on kyllä todellinen super luonnonaine. Siitä voi tehdä myös lankaa ja kankaita. Sitä käytetään myös jonkin verran kosmetiikassa. Ruoanlaitossa nokkonen toimii myös hyvin.



AINEKSET

n. 1 dl ryöpättyjä nokkosia
n. 10 saksanpähkinää (pinjansiemenet ovat klassisempi vaihtoehto)
3-5 valkosipulin kynttä
kourallinen parmesaania
reilu loraus oliiviöljyä
suolaa
pippuria



Käytän saksanpähkinöitä pestossa, koska meillä sattuu olemaan niitä kotona muutama kipollinen. Muutoinkin suosimme lähiruokaa ja saksanpähkinöitähän kasvaa Ranskassa todella paljon. Kaupan pinjansiement ovat kaukaa tuotuja ja melko hintavia. 

Laita kaikki ainekset blenderiin ja voilà pesto on valmis. Pinjansiemeniä kannattaa kuullottaa hetki pannulla ennen blenderiin laittamista. 

2 kommenttia

  1. Ihanaa että löysin blogisi! Olen itse vasta täysi noob zero wasten, minimalismin jne polulla ja teksteistäsi saan paljon inspiraatiota ja vinkkejä kestävämpään elämäntapaan. :)

    https://beautiful-bright-light.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! <3 :) Tervetuloa blogiin ja zeroweistaamaan. :))

      Poista

© Trashless. Design by Fearne.