EKOYRITTÄJÄT: VAATEPUU

29.4.2018

Kuvassa: Vaatepuun perustaja Soile-Maria Linnemäki























Tällä viikolla ollaan vietetty Fashion revolution -kampanjaviikkoa ja täällä Trashlessissä on ollut viikon teemana vaatteet. Yksi keskeisimmistä asioista kohti ekologista ja eettistä vaatekaappia on vaatteiden vuokraaminen. Täällä Ranskassa se on selvästi nouseva trendi, kuten Suomessa. Kuudentena ekoyrityksenä esittelen Suomen ensimmäisen vaatelainaamo -ketjun Vaatepuun

Vaatepuu on perustettu vuonna 2013. Yritys toimii tällä hetkellä Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Järvenpäässä. Vaatepuun jäsenet voivat lainata vaatteita. Jäsenyyksiä on erilaisia ja siinä maksetaan tietty kuukausimaksu, riippuen jäsenyydestä.  Kertalaina onnistuu myös. Aivan mahtava konsepti! Enää ei tarvitse omistaa kaikkia vaatteita. Ja mikä parasta kun vaatteeseen kyllästyy, uusi lainaus odottaa jo oven takana. Haastattelin sähköpostitse Vaatepuun perustajaa Soile-Maria Linnemäkeä.


1. Mistä idea yrityksen perustamiseen tuli? Ketkä ovat esikuvia / inspiraation lähteitä? 

Idea Vaatelainaamo Vaatepuun perustamiseen syntyi omasta eettisestä vaatekriisistä minkä seurauksena löysin Helsingissä jo lopettaneen, Liisa Jokisen ja Hertta Päivärinnan perustama Vaatelainaamon vuonna 2013. Sen jäsenyys mullisti oman maailmani liittyen siihen, mitä pukeutuminen ja omistaminen merkitsee minulle. Koska kokemus oli minulle niin mullistava, halusin lähteä levittämään upeaa konseptia ja kehittämään sitä edelleen oman näköisekseni. Näin syntyi Suomen ainoa vaatelainaamoketju, Vaatelainaamo Vaatepuu Oy. 

Tällä hetkellä seuraan tiiviisti Hollannissa toimivan Lena Fashion Libraryn liikkeitä ja otan inspiraatiota sieltä. Suomessa seuraan vastuullisen muodin asiantuntijan Anniina Nurmen Clothing As A Service malliin liittyviä julkaisuja. Hän jakaa hyvin avoimesti omaa asiantuntemustaan aiheeseen liittyen, mikä on todella upeaa. Yksi esikuvistani on myös Suomen Vaatevallankumouksen tekijä, vastuullisen viestinnän asiantuntija Heidi Korva. Super inspiroiva ihminen, joka tekee vaikuttavaa työtä hyvällä flowlla. Onhan näitä esikuvia! Keitähän unohdin mainita!
2. Minkälainen polku on ollut yrittäjäksi? Koulutus, työkokemus jne..  Miksi yrittäjyys?

Olen yrittäjä perheen kasvatti, joten ehkä senkin ansiosta kynnys yrittäjäksi lähtemiselle oli aikanaan olematon. Koskaan en kuitenkaan erityisesti tähdännyt yrittäjäksi, pikemmiten minulle on ollut tärkeää löytää työ minkä koen merkityksellisesti ja minkä avulla voin viedä maailmaan sellaiseen suuntaan kuin haluan. Siksi aikoinaan opiskelin järjestötyön ammattilaiseksi, yhteisöpedagogiksi. Yrittäjätarina lähti liikkeelle vähän vahingossa ensin osa-aikaisesti ja nyt olen vuoden 2018 alusta toiminut kokoaikaisena yrittäjänä.



3. Kävitkö yrityskurssilla? Otitko lainaa? Alkuinvestoinnit? Miten kauan meni alkuvalmisteluissa? Yritysmuoto ja miksi?

Olen kasvattanut Vaatepuuta todella rauhallisesti ilman suuria alkuinvestointeja. Yritysideaani kävin peilaamassa aluksi paikallisessa uusyrityskeskuksessa, mistä sain paljon hyviä vinkkejä. Hakeuduin myös paikallisen yrittäjäjärjestön jäseneksi, mitä kautta saan edelleen paljon tukea eri tavoin. Minulla on myös ulkopuolinen sparraaja. Olen myös opiskellut työnohessa oppisopimuskoulutuksella yrittäjän ammattitutkintoa. Kurssit ja koulutus aina kannattaa.
4. Millainen on tyypillinen päivä / viikko?

Tyypillinen työviikko sisältää paljon naurua, kohtaamisia, inspiroivia naisia ja upeita vaatteita. Työhöni kuuluu paljon erilaisten verkostojen yhteyksien pitoa kasvotusten ja sähköisesti, perinteisiä toimistohommia, markkinointia, tapahtumien suunnittelua ja toteutusta, asiakaspalvelua niin lainaamoissa kuin verkossa, työntekijöistä, harjoittelijoista ja opiskelijoista huolen pitämistä, vaatteiden huoltoa ja mm. niiden liikuttamista paikasta toiseen. Joskus olen miettinyt, että kukapa osaisi arvata kuika paljon mun työ pitää sisällään yleistä tavaroiden roudausta.
5. Mitkä ovat yrittäjän hyvät puolet / ikävät puolet?

Mun työssä parasta on ihmiset! Yrittäjyydessä parasta on vapaus viedä asioita juuri siihen suuntaan kuin itse haluaa ja itse määritellyllä aikataululla. Ikävin puoli on ehkä se, että kun saa tehdä itselle niin tärkeitä ja mieleisiä asioita, niin työhön tulee välillä uppouduttua niin paljon, että muut elämän tärkeät osa-alueet kärsii. Jos mun työssä parasta on ihmiset, niin kyllä mun koko elämän tärkeimmät ihmiset löytyy kuitenkin työn ulkopuolelta...



6. Mitä haasteita yrittäjän alkutaipaleella oli? Entä nyt?

Ajankäyttö, ajankäyttö ja ajankäyttö. Miten se aika riittäisi kaikkeen! 
7. Miten näette ekologisen yrittämisen kehityksen tulevaisuudessa Suomessa?  

Ihmisten arjen valintoihin vaikuttaa yhä enemmän arvomaailma. Huoli maapallon tulevaisuudesta on aiheellinen, mikä ohjaa ihmisiä yhä enemmän ekologisille arvoille pohjautuvien yritysten asiakkaiksi. Vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä osataan vaatia.
8. Miten näette second hand / vaatevuokraamojen  tulevaisuuden? Entä ekologisen muodin ja kestävän muodin kehityksen / tulevaisuuden? Tuleeko vaatteiden lainaamisesta tulevaisuudessa ns. valtavirtaa? 

Niin vaatteiden kuin muidenkin aineellisten hyödykkeiten vuokraamispalvelut tulevat olemaan valtavirtaa tulevaisuudessa. Ihmiset liikkuvat ja kokeilevat asioita yhä enemmän ja on siksikin järkevämpää vuokrata tarvittavat hyödykkeet tarvitsemaksi ajaksi sen sijaan, että ostaisi omaksi taakaksi. Toisaalta sen kerran kun jotakin omaksi ostaa, sen laatuun tullaan satsaamaan enemmän kuin tällä kertakäyttökulutuksen (päättyvällä) aikakaudella, sillä näin kyseisellä vaatteella tai tavaralla on mahdollisuus tienata sijoitus takaisin ja enemmänkin - sitä eteenpäin vuokraamalla ;) Koko kulutussysteemi tulee näin muuttumaan täysin.
9. Tulevaisuuden suunnitelmat? Miten aiotte kehittää yritystoimintaanne? 

Ehdottomasti Vaatepuun lainapalvelu tulee digitalisoida. 

Kuvat: Maru Lemmetty / Vaatepuu

2 kommenttia

  1. Kiitos blogistasi, olen saanut paljon inspiraatiota täältä roskattomampaan elämään! Ihan zero waste-linjalle en kyllä tule pääsemään mutta olen tehnyt puolen vuoden paljon muutoksia: omat kassit ja kestopussit kauppaan, metallinen höylä, kestolaput, etikka pesuaineena ja paljon muita! Kiitos siis sinulle ja jatka samaan malliin, täällä ainakin aktiivinen lukija!:) Haluaisin kokeilla diy-pesuainetta vaatteille, tiedustelisin vain onko pesukone pysynyt kunnossa, että voi luottaa siihen, että ei tee pesukoneelle vahinkoa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia palautteesta! Kiva kuulla, että blogista on hyötyä. :) Joo meidän pesukone voi hyvin. Ei sillä kotitekoisella pyykinpesuaineella saa pesukonetta rikki. :) Tosin, joskus pesuaine voi paakkuuntua annostelukoteloon, jolloin pesen sen kotelon. Laitan myös joskus aromaattista öljyä mukaan.

      Poista

© Trashless. Design by Fearne.