SYÖ SATOKAUDEN MUKAAN

1.10.2017




Me olemme noudattaneet satokauden mukaista ruokailua pari vuotta. Ennen söin ihan mitä sattuu ja milloin sattuu. En edes tiennyt kunnolla kasvisten sesonkeja. Enää emme syö kasvihuoneessa tuotettuja kurkkuja tai tomaatteja. Siellä tuotetut kasvikset kuormittavat ympäristöä enemmän kuin kaukaa laivalla tuodut. Syömme vain kasviksia jolloin se on luonnonmukaista. Säilömme talven varalle pakastaen, umpioiden ja kuivaten niitä vihanneksia, hedelmiä ja marjoja joita tulee ikävä.

Ei ole mitään järkeä ostaa tuoreita mansikoita talvella. Ne ovat sitäpaitsi pahoja silloin. Tai miksi meidän pitäisi syödä tomaatteja ympäri vuoden. Nyt olen syönyt koko kesän ja alkusyksyn niin paljon tomaatteja, että ne alkavat jo kyllästyttää. En ole puolestaan syönyt pitkään aikaan kastanjoita tai purjoa. Niitä on tullut jo ikävä ja nyt ne ovat taas sesongissa. :) Meidän pitäisi kunnioittaa luonnon kiertokulkua eikä yrittää manipuloida ja ylittää sitä.

Ylen artikkelissa tutkija Tari Haahtelan mukaan syömme kuollutta ruokaa. Vaikka avokadot, verkkomeloni ja mango kuulostavat terveellisiltä. Ne eivät välttämättä sitä ole. Ne ovat kuollutta ruokaa. Omalta kasvimaalta saa puolestaan hyvän mikrobialtistuksen vahvistamaan puolustuskykyä. Perunoiden kaivaminen pellosta on siis terveellistä. Tämä vaikuttaa positiivisesti myös mielenterveyteen.

Touhuaminen kasvimaalla saa huolet ja murheet unohtumaan. Voi kumpa meillä olisi oma kasvimaa. Olen haaveillut siitä jo vuosia. Nyt olemme jonossa kaupungin viljelypalstalle. Ehkäpä meillä on kohta oma kasvimaa. Vielä kun saisi sen punaisen tuvankin.  :)


Miksi meidän tulisi syödä satokauden mukaan?

* ekologista

* hyväksi terveydelle

* hyvää

* laadukasta

* luonnollista

* vähemmän myrkkyjä

* edullisempaa


Suomalainen satokausikalenteri on oiva apu tsekata nopeasti sesongissa olevat kasvikset ja hedelmät. Jos asuisin Suomessa hankkisin heti tälläisen!



Lähetä kommentti

© Trashless. Design by Fearne.